Tämä on ruoka- ja leivonta-aiheinen blogi. Muotia ja elämää löydät toisesta blogistani Sweet & Sour Lollipop.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Varaslähtö kesään

Eilen oli kaverini synttärit. Hän piti niitä saint patrick teemalla eli jokaisella piti olla edes vähän vihreää kyseisessä tapahtumassa. Itselläni kaappi ei pursua sellaisista ja muutenkin minut on totuttu näkemään lolitassa, joten laitoin suosikkini Babyn Chained Berry Memoirin.



Näin kesäisissä sitten mentiin. :D Ja ei tullut kylmä, oli jopa kuuma synttäripaikalla.



Mekossa oli vähän vihreää, mutta lisäsin vihreää hiuksiin ja meikkiin (jota ei hirveämmin huomaa tästä kuvasta). Jotkut saattavat ehkä jo huomata, että olen värjännyt hiukseni. Tällä kertaa ne on enemmän punaiset kuin ruskeat, mutta eron huomaa vasta läheltä katsottuna.



Hieman yksityiskohtia asusta: Sukkahousut. Rakastan noita, pitää mennä ostamaan stockkalta useempi paketti, kunhan joskus rahaa olisi tuhlattavan verran.



Kengät, jotka ovat palvelleet minua usean vuoden. Nämä kengät olivat lisäksi ensimmäiset, joissa oli korko. Harjoittelin lukion ekalla kävelemään näillä, jotta osaisin käyttää korkkareita vanhojentansseissa. :'D



Ja ihan saint patrick teemaan sopiva koru: apila. :D



Otin sitten ulkoasu kuvan myös. En löytänyt ruskeaa kesätakkiani, joten tämä musta takki sai kelvata. Se sai sitten kaveriksi mustan laukun. Olkihattu oli nyt tuomassa lisää kesäistä tunnelmaa. Kesä tule pian!

ps. en tiennyt että tälläistä biisiä oli olemassa, opinpahan taas jotain uutta. :D

4 kommenttia:

  1. Suloinen mekko ja nätti tyttö(: Mä otin kan varaslähtöä kesään ja flunssa iski :D Nuo sukkahousut on myös niin ylisöpöt että voisin itsekin tehdä tutkimusmatkan Stockkalle..

    VastaaPoista
  2. Wenku: Kiitos. :) Paljon c-vitamiinia masuun, että tauti lähtee. :) Kannattaa käydä kattoo, muistaakseni noita sukkahousuja oli 4 erilaista, mutta pikkujoulu aikaan niitä oli aika vähän. Luulen tosin, että ovat aika yleistä mallistoa, että ovat tilanneet lisää. :)

    VastaaPoista