Tämä on ruoka- ja leivonta-aiheinen blogi. Muotia ja elämää löydät toisesta blogistani Sweet & Sour Lollipop.

lauantai 18. elokuuta 2012

Suklaatoffeet ja paita


Pieneen naminami nälkään piti saada jotain herkkua ja äkkiä ja kokeilin tehdä kondensoidusta maidosta toffeeta:


Tein perus ja suklaaversion, mutta perusversio jäi liian löysäksi ja tahmeaksi, että siitä olisi saanut palleroita tehtyä. Siksi laitan vain suklaaversion, joka oli todella namia ja parempaa kuin se perus muutenkin. Ohje on siksi puolittainen, koska puolet kondensoidusta maidosta meni perusversioon, tämä kannattaa huomioida etenkin ajan kanssa, jos haluaa tehdä koko purkista namia.

Ohje

1/2 prk kondensoitua maitoa
2 rkl kaakaojauhetta (käytin tällä kertaa vaaleaa kaakaojauhetta)
1 rkl voita

Yksinkertaisesti: Sekoita ainekset keskenään ja laita mikroon n. 3 minuutiksi. Sekoita mahdollisimman usein, esim. puolen minuutin välein. Anna jäähtyä ja pyörittele palloja. Voin lisäksi pyörittää ne kaakaojauheessa.

Ja sitten ostospuolelle: ostin valkoisen bodylinen perusblousen. Olinkin tarvinnut sellaista. Mielestäni ihan laadukas paita, olen viimeaioika jopa yllättynyt bodylinen laadusta. Missä on ne kamalat muovipitsit? No anyway... Ainoastaan lisähihat tuntuivat hieman pieniltä pituudeltaan, mutta se ei ole iso juttu kuitenkaan.



Laadukas kuva on laadukas... Kiiluva nauha saa kuvassa näyttämään huonommalta kuin se mitä oikeasti on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti